Arvoisat, mahdolliset lukijat. Tämä ei ole uusi alku, tämä on uusi loppu. Tässä blogissa tullaan seuraamaan Mauno Kullervo Murheenmaan ailahtelevia seikkailuja elämän ajoittain liukkailla ja kiemuraisilla pitkospuilla. Mukana tulee faktaa ja fiktiota, sekä mietteitä ja ajatelmia. Minun ja muiden kirjoittamia totuuksia ja ehkäpä jokunen lyriikan pätkäkin.

Kaikki alkoi 1970-luvun puolivälin jälkeen keskellä Suomea. Näin minulle on kerrottu ! Asuttiin kerrostalossa ja ajettiin Ladalla. Saunavuoro oli lauantaisin klo. 17.00, jonka jälkeen syötiin ja masennuttiin katsomalla Englanninliigan jalkapalloilua, monotonisesti selostettuna. Vaan, eipähän se pelkkää alakuloa ollut, olihan sentään Lottoarvonta vielä edessä. Lyön vaikka vetoa, että isääni jännitti oikeasti kun lottokone jauhoi numeroita ruutuun. Tilipäivinä tehtiin jopa kaksi ruudukkoa, ja silloin numerot otettiin lehden kulmaan ylös. Ei nasahtanut. Siispä, voitiin mennä peiton alle ja jatkaa rauhassa keskiluokan elämää.

Minä olin läski. Ensimmäiset elämäni 12 vuotta. Edelleenkin olen läski, vaikka en enää fyysisesti. Muistan kuinka luokkatoverini arvuuttelivat, että onko tuo takarivissä seisova iso hahmo Pekka Vennamo vai Mikko Kivinen. Ei käynyt flaksi koulun diskoissa. Tämä tapahtui ollessani viidennellä luokalla. Olin kai niin lihava, että itse Taivaallinen Isäkin päätti vauhdittaa dieettiäni. Alle vuoden sisään Hän päätti ottaa yläkerran lettukesteihin parhaan kaverini ja äitini. Maallinen isäni ymmärsi säästää ruokamenoissa ja juoda kaikki vähätkin taloutemme rahat. Ettei lapsi liho enempää. Alkoi Murheenmaan poikakin kutistua.

Ylä-asteelle mennessäni päätin aloittaa tukan kasvatuksen ja tanakamman hevin kuuntelemisen. Myös elämäni urheilullinen rakkauteni, jääkiekko astui kuvaan. Olin siis pitkätukkainen lätkäjätkä. Ja kyllä, myös helunatkin alkoivat kiinnittää huomiota. Those were the days...! Itsetuntoni nousuhumalassa päätin myös muuttaa kotoa pois. En yksin, vaan kaverini kanssa. Olinhan jo sentään 16 vuotta ja täynnä elämänkokemusta. Jälkeenpäin katsottuna tuo oli siihenastisen elämäni järkevin päätös. Seviytyminen. Eihän kaikki sittenkään mennyt kuin Strömsössä. Pikemminkin, Karpolla on asiaa kuvailisi kaatuiluani paremmin. 

Ennen kuin paljastan vaiherikkaita seikkailujani enempää, haluaisin kysyä teiltä jotakin.

Voiko ihminen olla kiitollinen elämästään itselleen vaiko jollekulle muulle ?

Pohtikaapa tätä !

Päivän biisisuositus: Ahti Lampi, Elämän valttikortit

-MKM-